Vihaan keskivartalolihavuutta. Ihan oikeasti. Olen kateellinen niille, joilla läski tasoittuu mukavasti ympäri kehoa eikä ala rakentamaan majaa vyötärölle. On niin vaikea löytää mukavia, istuvia housuja, jotka eivät opiskelijabudjetissa paljoa tuntuisi. Ja on niin vaikea näyttää hyvältä. Jos katson itseäni peilistä edestäpäin, näytän ihan kivalta kun housut puristavat läskejä kasaan ja paita peittää. Mutta jos katson sivulta, näytän ihan päärynältä tai hampurilaiselta. Enkä edes halua ajatella sitä, miltä näytän vaatteitta. Hirveältä. Pystyn juuri ja juuri käymään suihkussa, mutta kiva kun peili on koko vastapäisen seinän kokoinen. Yritä siinä sitten vältellä itsesi vilkaisemista.

On kuin olisi läskipussi vatsassa. Joo, varastoin ruokaa talven varalle.Vähän niin kuin oravat varastoivat pähkinöitä. Asiaa ei edes yhtään auta se, että minulla on obsessioita ja luulosairaus. En tosin tajua, että miksen saa itseäni ymmärtämään että jos luulen jotain, se on vain luuloa enkä ole sairas. -.- Ahdistaa. Tuntuu kuin lihoisin vatsasta koko ajan lisää.

Ongelmahan on siinä, että olen ollut aina arka läskieni suhteen, kiitos kiusaamisen. Olen aina yrittänyt peitellä vatsaani, koska se on ollut arka paikka. En rupea käyttämään telttamaisia kankaita, koska ne lihottavat vielä enemmän enkä halua muistuttaa retkeilyvarustetta. Enkä käytä myöskään makkarankuoria, tosin joku sellainen vaate, joka litistää mahaa ja reisiä, olisi hyvä.

Miksi minulle on pitänyt tulla vyötärölihavuus? Ei ole reilua. Tiedän, että näyttäisin tosi hyvältä, jos painaisin sen 80kg, mutta se tieto ei paljoa lohduta kun masentaa ja ahdistaa. Luulosairauskin aiheuttaa hirveästi stressiä.

Eikä flunssaisena edes pääse tanssimaan.